SC TuRaPo jatkaa ilman tappioita.

Tuohikotin Rannanpoikien salibandyjoukkue jatkaa tappioitta. Edelliset turnaukset pelattiin Pyroll Areenalla 28.10.2017 ja tänään isänpäivänä, 12.11.2017, Myllykoskella sijaitsevassa Viialan Liikuntahallissa. Salibandyn 5-divisioonassa, Kaakkois-Suomen 29. lohkossa, pelaava joukkue on aloittanut kauden mainiosti. Kasassa on seitsemästä ensimmäisestä ottelusta kuusi voittoa ja yksi tasapeli, joka tarkoittaa 13 sarjapistettä ja lohkon piikkipaikkaa.

 

28.10.2017 pelatussa turnauksessa, joukkue oli vajaalla miehityksellä liikenteessä, mutta onnistui kairaamaan kaikista pelaamistaan otteluista kaksi sarjapistettä. Vastassa turnauksessa olivat Kotka Mohicans, Kouvostoliitto Dragons ja Miehikkälän Vilkas.

Ensimmäisessä ottelussa Pyroll Areenalla vastaan asettui Mohicans. Mohicans oli ollut TuRaPolle paha vastus viimekaudella, jolloin pisteet keskinäisistä otteluista jaettiin tasan 3-3. Kauden ensimmäiseen kohtaamiseen, vajaan kahden kentän voimin, Pyhtäälle matkannut TuRaPo otti maltillisen stratin, mutta kiristi tempoa ottelun loppua kohden.

Ottelu alkoi tasaisissa meerkeissä ja avausmaalia saatiin odottaa yhdeksännelle peliminuutille asti, jolloin Miikka Hintsanen naulasi Rannanpoajat 1-0 johtoon, Sami Rädyn tehden maaliin loistavan esityön. Vajaa kolme minuuttia myöhemmin Mohicans tasoitti 1-1:n ja ensimmäiselle erätauolle matkattiin tasatilanteessa. Toisessa erässä TuRaPo nostaa prässiä ja paikkoja alkaa tulla, mutta Mohicans taistelee ja iskee vastahyökkäyksiä. Kova painostus kuitenkin palkitaan ja ajassa 18:20 Henri Paukkunen laittaa pallon verkkoon. Paukku tekee maalin omien sanojensa mukaan ”Lantan tontilta”. Maaliin esityömerkinnän kirjauttaa Lassi Kärkkäinen. Mohicans ei kuitenkaan lannistu, vaan jälleen vajaa kolme minuuttia TuRaPon maalista, tulee kylmä suihku ja peli on tasan 2-2. Tästä kuitenkin TuRaPo sisuuntuneena laittaa jälleen kovan prässin päälle ja puolitoista minuuttia Mohicans:n tasoituksesta, iskee Santeri Lantta 3-2:n ja seuraavassa vaihdossa 8 sekuntia edellisestä, Lassi Kärkkäinen laittaa pallon verkkoon ja antaa Rannanpojille hiukan hengäsdystilaa. Toisessa erässä ei enempää maaleja nähdä, vaan TuRaPo johtaa kahden erän jälkeen 4-2. Kolmannessa Mohicans yrittää saada kirin päälle, mutta Juho Rantakaulion mahtiranne laulaa ja pallo löytää vastustamattomasti tiensä Mohicans:n maalin oikeaan yläkulmaan, maalivahdin haroessa tyhjää. Peli on 5-2 ja vastustajan selkärangan katkeaminen kuuluu katsomoon asti. Loppu on kosmetiikkaa ja Topi Vihervaara pääsee kaunistelemaan loppulukemiksi 6-2 (1-1, 3-1. 2-0). Maalissa Petri Jämsä ja tehomiehet Lassi Kärkkäinen ja Henri Paukkunen, jotka molemmat merkkauttivat 1+1.

Päivän keskimmäisessä ottelussa vastassa oli Kouvostoliitto Dragons, tuttavallisemmin KDSB. Joukkueiden historia on TuRaPolle hyvin suotuisa, Rannanpojat ei ole historiansa aikana hävinnyt kertaakaan KDSB:lle. Eikä hävinnyt tänäänkään. TuRaPolta vahva esitys, lopputulos 8-0 (2-0, 2-0, 4-0). Lopputulos kertoo kaiken olennaisen ottelusta, vaikkei KDSB myynyt nahkaansa helpolla. Rannanpojat painosti läpi ottelun, jolloin KDSB:n oli tyytyminen vastahyökkäyspeliin. KDSB sai muutaman ihan maittavan maalipaikan, jotka kuitenkin, kauden ensimmäisen nollapelin pelannut Petri Jämsä, kylmäsi upeasti. Joukkueen tehomiehinä häärivät Henri Rantakaulio ja Santeri Lantta, jotka molemmat maalasivat kahdesti. Topi Vihrvaara tehoin 1+2, Miikka Hintsanen tehoin 1+1 ja kaksi syöttöä pöytäkirjaan merkkauttanut Sami Räty.

Päivän kolmas ottelu oli kahden väsyneen ja vajaamiehisen joukkueen mittelö. Päivän kuorma alkoi näkyä Rannanpoikien liikkeessä, mutta pääkoppa toimi vielä. Vastassa ollut Miehikkälän Vilkas oli myös liikkeellä vajaalla kahdella ketjulla. MiVi oli pelannut ennen TuRaPon kohtaamista vain yhden kamppailun, mikä antoi heille pienoisen etulyöntiaseman. TuRaPo ei tästä hätkähtänyt, vaan laittoi kaiken peliin, mitä annettavissa oli. Peli ai tarjonnut katsojille mitään suurta dramatiikkaa tai jännitystä. Ensimmäisessä erässä näytti siltä, että MiVi antoi ohjakset TuRaPon käsiin. TuRaPo kiitti tästä ja piti vahvaa pallokontrollia ja rytmitti pitkiä hyökkäyksiä MiVin päähän. Viisas pelaaminen palkittiin reilun yhdeksän peliminuutin kohdolla, kun Santeri Lantta huudatti vähälukuista yleisöä komealla maalilla. TuRaPon hallinnasta huolimatta enempää maaleja ei nähty ensimmäisessä erässä, vaikka paikkoja kyllä riitti. Heti toisen erän alkuun kuitenkin palkinto tehdystä työstä saatiin, kun Henri Paukkunen vei Rannanpojat kahden maalin johtoon. Kolme minuuttia myöhemmin oli Toni Toikan vuoro ja numerot olivat 3-0. Kauden ensimmäinen näytti tuuletuksesta päätellen, tekevän hyvää Tonille, joka pelasi puolustajana miesvajaudesta johtuen. MiVi kuitenkin heräsi tasitelemaan pisteistä ja kavensi pelin 3-1:n ajassa 21:12. Lassi Kärkkäinen kuitenkin kuittasi tilanteen puolitoista minuuttia myöhemmin. MiVi onnistui vielä kaventamaan 4-2:n toisessa erässä, mutta taukotulos kahden erän jälkeen oli TuRaPolle 4-2. MiVi laittaa kaiken peliin kolmanteen erään ja onnistuu heti 4-3 kavennuksessa. Peli alkaa käydä tiukaksi. Hienoisen MiVi hallinnan lomassa, kuin varkain, Toni Toikka katkaisee pyörityksen ja vapauttaa Santeri Lantan maalipaikkaan. Lantta ei erehdy, vaan sivaltaa Rannanpojat 5-3 johtoon. Maalin jälkeen ote siirtyy takaisin TuRaPolle ja kolme minuuttia ennen loppua, Henri Rantakaulio lämää TuRaPon 6-3 (1-0, 3-2, 2-1) voittolukemat. Koko ketjulta upeaa työtä ja palkintona komea maali. TuRaPon maalissa Petri Jämsältä jälleen hieno suoritus ja joukkueen tehomiehenä hääri pisteet 1+2 nakuttanut Toni Toikka. Santeri Lantta viimeisteli kaksi maalia ja Henri Paukkunen takoi tehot 1+1.

 

Tänään isänpäivänä (12.11.2017) pelattiin kaksi kampailua Viialan Liikuntahallilla. Vastuksena olivat TuRaPon pahimmat kilpakumppanit lohkon sisällä, Crackers ja Korian Klubin kakkosjoukkue.

Crackers peli alkoi TuRaPon kannalta loistavasti. Ajassa 1:40, Lassi Kärkkäinen pääsi maalin makuun ja huudatti yleisöä. Rannanpojat sai tästä lisää virtaa ja painosti vahvasti, luoden maalipaikkoja. Viimeistely ei kuitenkaan ollut parasta A-luokkaa, vaan yleisö joutui huokailemaan. Vahvan painostuksen kesken Crackers pääsi hyökkäykseen ja onnistui ohittamaan TuRaPon maalilla operoineen Simo Kahelinin, pelikellon näyttäessä 11:12. Seuraavassa vaihdossa kuitenkin TuRaPo kuittaa. Vapaalyönnistä Jani Loponen siirtää pallon metrin verran oikealle ja Jari Gardemeister tällää pallon Crackers maalin alanurkkaan. Gaardelle kauden ensimmäinen maali. Ensimmäisessä erässä ei verkko enää heilu, vaan erätauokotulos on 1-2 TuRaPon hyväksi. Toisen erän alkuun Rannanpojat tulee myös vahvasti ja Miikka Hintsanen lisää, erän ensimmäisessä vaihdossa, TuRaPon johdon 1-3:n. Peli jatkuu maalin jälkeen tasaisena, mutta TuRaPo sortuu jäähyilemään. Crackers kuittaa Rannanpoikien sekoilut ja toiselle erätauolle siirrytään tasatilanteessa 3-3. Kolmas erä alkaa TuRaPon kannalta tahmeasti, liekö jäähyt sekoittaneet joukkueen pelin. Crackers huomaa tämän ja kolmatta erää on pelattu 38 sekuntia, laukoo Crackers pelaaja Luca Rilla, pallon komeasti Rannanpoikien maalin ylänurkkaan. TuRaPo hieman lamaantuu vastustajan johtomaalista ja näyttääkin hetkellisesti, että Crackers saa pelin hallinnan. TuRaPo kuitenkin onnistuu rauhoittamaan pelinsä ja saa tasoituksen aikaan ajassa 34:51. Santeri Lantta poraa pallon Crackers maalin alakulmaan, Samuli Virtasen hyvästä tarjoilusta. Ottelun viimeinen kymppi on todellista vääntämistä ja molempien maali on lähellä. Kaikesta huolimatta enempää maaleja ei nähdä ja pisteet jaetaan loppulukemin 4-4 (1-2, 2-1, 1-1). Rannanpoikien maalilla Simo Kahelin pelasi hyvän ottelun, ottaen todella hyviä laukauksia kiinni ja toimien puolustuksen viimeisenä lukkona. Yksikään pelaaja ei tee kahta pistettä, mutta TuRaPon joukkueen vahvasta materiaalista ja ratkaisuvoimasta kertoo paljon se, että seitsemän eri pelaajaa oli tehopsiteillä.

Isänpäivän toisessa matsissa oli vastassa Korian Klubin kakkosjoukkue. Täksi kaudeksi kasattu joukkue ja TuRaPo kohtasivat historiassaan  ensimmäistä kertaa. Sarjan kärkipäähän povattu Klubi, olisi loistava mittari TuRaPolle, nousuhaaveiden tueksi. TuRaPo saa otteluun salama-alun, kun kaksikko Hintsanen ja Lantta on pahanteossa, kun peliä on pelattu 47 sekuntia. Hintsanen tekee esityön ja Lantta maalaa. Rannanpoikien pelisuunnitelma on prässätä vastustajaa ja päästä pallonriistoihin. Ensimmäinen erä on ottelussa vahvasti TuRaPo sävytteinen, vaikkei verkko heilukaan enempää Klubimaalissa. Ensimmäisen erän jälkeen lukemat siis 1-0. Toisessa erässä Klubi pääsee peliin paremmin mukaan, mutta TuRaPon kova prässi tuottaa edelleen tuskaa joukkueen avauspelaamisessa. Klubin ykköskenttä Härkönen-Juntunen-Korhonen, on vahvalla pelipäällä, mutta Rannanpojat taistelee, eikä pallo löydä tietänsä maaliin asti. TuRaPon vahva taistelu saa palkinnon kolme minuuttia ennen toisen erän loppua, kun Toni Toikka ohittaa Klubimaalissa pelanneen Tomi Kotiranna toiseen kertaan. TuRaPo pelaa vahvan toisen erän lopun, eikä Klubi pääse maalipaikoille. Toiselle erätauolle siirrytään TuRaPon kahden maalin johdossa. Päivän teemana ollut, vahvat erän alut, näyttää karmaansa kolmannessa erässä. Rannanpoikien kolmoskenttä tekee hyvää duunia. Pallo vaihtaa omistajaa ja Janne Nylundin ja Toni Toikan kautta peliväline löytää tiensä, täysin yksin, Klubin maalin eteen unohdetulle Henri Rantakauliolle. Henkka ohjaa ensin maalivahdin suojiin, mutta kerää reboundin itselleen ja siirtää pallon vastustamattomasti ohi Tomi Kotirannan. Peli on 3-0! Ja minuutti tästä, lisää tulee, Samuli Virtanen tarjoilee ja Tino Ojala nasauttaa pallon maaliin. Tinolle myös kauden ensimmäinen maali ja sehän maistuu! Virtaselta hieno läpisyöttö ja Tino pääsee kävelemään tekotontille, josta varma viimeistely, 4-0! Tämä maali tuntui katkaisevan Klubin selkärangan, sillä takaa-ajo oli lähinnä näennäistä. Ilman kolhujakaan ei vältytty, vaan Toni Toikka joutui jättämään pelin kesken, kun sai vastustajan kyynärpäästä iskun palleaansa. Ilmat pihalle, mutta ei rangaistusta. Rannanpojat ei tästä hätkähtänyt, vaan laittoi vasemman laidan pelaamaan loppuajan kahdella miehellä. Tino Ojala kiitti vastuusta ja siirsi loppulukemat 5-0, tyhjään maaliin, ohi Klubi maalivahdin. Mainion oivalluksen maaliin teki Santeri Lantta, joka löysi Tinon maalin edestä. Tinolla oli helppo työ laittaa pallo verkkoon. Petri Jämsä pelasi maalilla kauden toisen nollapelinsä ja teki sen tyylillä. Pallo jäi hanskaan ja mukaan mahtui muutama mahtava torjunta. Tehomiehinä ottelussa häärivät, kauden ensimmäiset maalit viimeistellyt Tino Ojala (2+0), ja tehot 1+1 pöytäkirjaan merkkauttaneet Santeri Lantta ja Toni Toikka.

 

Seitsemän pelatun ottelun jälkeen TuRaPo on sarjan vähiten maaleja päästänyt joukkue, keskiarvo alle kaksi per ottelu. Kiitos tästä kuuluu hyvälle joukkuepelille ja loistaville maalivahdeille. Joukkue seuraavan kerran tulessa 25.11.2017. Ottelut pelataan Haminan liikuntahallilla.

Speak Your Mind

*